”Great dancers are not great because of their technique, they are great because of their passion.” Martha Graham

Marina Tirkkonen on valmistunut Suomen Kansallisoopperan  Balettioppilaitoksesta vuonna 2004. Valmistuttuaan hän tanssi muutaman vuoden Suomen Kansallisbaletissa, jonka jälkeen hänet valittiin ranskalaiseen nuorisoryhmään Europa Danse. Hän tanssi ryhmässä vuosina 2002-2003 esiintyen eri puolilla Ranskaa ja Luxembourgia.

Marina valmistui tanssinopettajaksi Savonia ammattikorkeakoulusta vuonna 2010 ja tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2012. Vantaan Tanssiopiston lisäksi Marina on opettanut ja tehnyt koreografioita Suomen Kansallisoopperan ja -baletin balettioppilaitoksessa, Kuopion Konservatoriossa, Teatterikorkeakoulussa sekä Espoon ja Helsingin Tanssiopistoilla.

Koreografioiden tekeminen on tärkeä osa Marinan tanssitaiteilijan työtä. Hänen koreografioitaan on palkittu mm. Valtakunnallisessa Balettikilpailussa ja Kajaani Dance Uudet tanssit- koreografiakatselmuksessa. Marina on myös toiminut Suomi100 juhlavuoden Koko Suomi Tanssii -kampanjassa balettikoreografina.

Valmistuessaan Teatterikorkeakoulusta Marina palkittiin Kesko-stipendillä ja vuonna 2015 Pro Dance- stipendillä sekä Arktiset askeleet 30 -vuotta erikoispalkinnolla. Tällä hetkellä Tirkkonen toimii Balettipedagogien hallituksen jäsenenä.

Vantaan Tanssiopistolla Marina opettaa balettia ja baletin EXTRA-ryhmiä. Opettajana Marina on vaativa, mutta aina pilke silmässä. Vantaan Tanssiopistossa Marinalla on ihania oppilaita, joiden kanssa on hauskaa tehdä yhteistyötä. Oppilaiden hymyt ja vitsit sulattavat usein Marinan sydämen. Hänen tavoitteenaan on saada oppilaita innostumaan lajista, se on hänelle paras palkinto. Musiikki, sen vaihtelevuus ja siihen eläytyminen tanssitunneilla on Marinalle tärkeää.