Meistä

Vantaan Tanssiopisto

Meistä

Vantaan Tanssiopisto on jo yli 40 vuoden ajan tarjonnut korkealaatuista tanssinopetusta lapsille, nuorille ja aikuisille. Kuudessa toimipisteessämme voi harrastaa laajaa valikoimaa tanssilajeja, mm. nykytanssia, balettia, jazztanssia, katutanssia ja kehonhuoltoa.

Kaikki opettajamme ovat tanssialan ammattilaisia, joille tanssin ilo, oppilasta kunnioittava asenne ja positiivinen oppimisilmapiiri ovat kunnia-asioita.

Meillä voit tanssia virkistävänä harrastuksena tai tavoitteellisesti aina alan ammattiopintoihin asti. Monet oppilaamme ovat jatkaneet tanssiopintojaan koti- ja ulkomaisissa oppilaitoksissa, ja monet ovat myös palanneet: opiston opettajista kolmannes on omia entisiä oppilaitamme.

Tutustu meihin

Opettajat & henkilökunta

Kaikki opettajamme ovat tanssialan ammattilaisia. 

Esitykset

Esitystoimintamme on hyvin laajaa ja monipuolista.

Joulu- ja kevätjuhlien lisäksi esitystoimintaamme kuuluvat Omat illat (oppilaiden omia koreografioita), matineat ja esiintymiset erilaisissa katselmuksissa sekä muut keikat (esim. kauppakeskuksissa). Osana kansainvälistä toimintaamme tanssijamme ovat esiintyneet mm. Australiassa, Taiwanissa ja Jamaicalla.

Esityksiin varataan liput etukäteen verkkosivujemme kautta tai lippu.fi:stä.

Arvomme

Monipuolinen pedagogiikka ja kannustava ilmapiiri luovat pohjan luovuudelle.

Tanssin ilo

Tanssi on parasta silloin kun se on samalla hauskaa ja kehittävää.

Yksilöllisyys

Huomiomme oppilaan omat tavoitteet, kehon ja eri ikäkausien kehityksen.

Oppilaslähtöisyys

Aktiivinen oppija on meillä keskiössä. Erilaisuus on rikkaus.

Luovuus

Tanssitaiteen ammattilaiset auttavat löytämään oman tavan tanssia.

Vuorovaikutus

Ryhmässä toimiminen, rakentavan palautteen saaminen ja antaminen.

Tasa-arvo

Tanssiopisto on sitoutunut edistämään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta toiminnassaan.

Yhdenvertaisuuden edistäminen

Kaikkia tulisi kohdella samalla tavalla riippumatta heidän henkilökohtaisista ominaisuuksistaan kuten sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautuneisuudesta, ulkonäöstä, iästä, uskonnosta, yhteiskunnallisesta asemasta, terveydentilasta tai alkuperästä. Pyrimme aktiivisesti tunnistamaan ja ehkäisemään syrjinnän tilanteita.

Miten toimia?

Miten voin toimia, jos itseeni tai toiseen kohdistuu epäasiallisuutta, syrjintää, häirintää, kiusaamista tai huomaan ongelmia yhdenvertaisuuden toteutumisessa?

Kerro asiasta rehtorille, luottamushenkilölle tai työsuojeluvaltuutetulle. 

Toimipaikat

Järjestämme opetusta useissa toimipaikoissa eri puolella Vantaata. 

Päätoimipisteet

virtatalo (myyrmäki)

Rajatorpantie 8, Myyrmäki.
Tanssisalit Säihke, Vinha ja Loikka 1 ja 2.

Leinikki (SIMONKYLÄ)

Leinikkitie 20, Simonrinne (käynti sisäpihalta)
Tanssisalit Syke, Tahto, ja Into. 

Muut

Aurinkokiven koulu

Aurinkokivenkuja 1, Kivistö

Monitoimikeskus Lumo

Urpiaisentie 14, Korso.

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Orvokki

Orvokkitie 15, Tikkurila

Veromäen koulu

Veromiehentie 2, Kartanonkoski

Tanssiopiston tuki ry

Tue tanssiopistoa

Toimintamme taustalla on Vantaan Tanssiopiston tuki ry. Yhdistyksen hallitus tukee ja valvoo opiston toimintaa sekä ohjaa varojen käyttöä. Oppilaat voivat liittyä yhdistyksen jäseniksi tunneille ilmoittautumisen yhteydessä. Tällöin jäsenmaksu sisältyy suoraan oppilasmaksuihin.

Oppilaiden vanhemmat ja muut tanssinystävät voivat hakea jäsenyyttä yhdistyksen hallitukselta sähköpostitse vto@vantaantanssiopisto.fi.

Yhdistyksen jäsenenä tuet Tanssiopistoa ja oman alueesi taidekasvatusta. Kauden 2021-2022 jäsenmaksu on 10 euroa.

Hallitus

Tanssiopiston tuki ry:n hallitus

Puheenjohtaja

Sanna Rekola, puheenjohtaja
Päivi Aarnio, varapuheenjohtaja

Sihteeri

Merja Snellman, sihteeri ja esittelijä

Jäsenet

Pauliina Helminen, hallituksen jäsen
Matilda Hoviniemi
, hallituksen jäsen
Kaisa Kella, hallituksen jäsen

Leena Koskiahde
, hallituksen jäsen
Laura Vuorio-Kuokka, hallituksen jäsen

Marjaterttu Willman, hallituksen jäsen
Tanja Aidanjuuri, Vantaan kaupungin nimeämä edustaja